Hasanpašan kaasulaitos – Kadıköyin teollinen ikoni uudessa roolissa

Hasanpašan kaasutehdas (turk. Hasanpaşa Gazhanesi, nykyisin Müze Gazhane) on Istanbulissa harvinainen esimerkki siitä, kuinka 1800-luvun musta teollisuusrakennus muuttuu 2000-luvun valoisaksi kulttuurikortteliksi. Vanha ottomaanien aikainen tehdas, joka valaisi yli vuosisadan ajan metropolin Anatolian puolta, täyttyy nykyään tiedekeskuksen lasten äänistä, teatteriesitysten humusta ja pihalla sijaitsevan kahvilan kahvin tuoksusta. Hasanpašan kaasutehdas sijaitsee Kadıköy-alueella, osoitteessa Kurbağalıdere 125, ja avaamisestaan 9. heinäkuuta 2021 lähtien siitä on tullut kenties kaupungin Aasian puolen yllättävin museokohde — paikka, jonne ei tule ”klassisen” Istanbulin, vaan sen teollisen muiston ja elävän nykykulttuurin vuoksi.

Historia ja alkuperä Hasanpašan kaasulaitos

1800-luvun puolivälissä Istanbulin Anatolian puolta valaisi Kuzgunchukin kaasulaitos, joka oli rakennettu jo 1860-luvulla. Vuosisadan loppupuolella sen kapasiteetti ei enää riittänyt: Kadiköy ja Üsküdar kasvoivat nopeasti, ja Ottomaanien valtakunta alkoi miettiä uutta suurta kaasulaitosta. Päätös tehtiin 28. heinäkuuta 1891: valtio myönsi osakeyhtiö ”Kaasu- ja sähkövalaistus” -yhtiölle 50 vuoden toimiluvan Kadıköy-, Üsküdar- ja koko Anatolian rannikkoalueiden – aina Beykoz-rajoille asti – kaasutoimituksista. Sopimuksen allekirjoittivat insinööri Anatoli Barsil, joka edusti pariisilaista metallurgian teollisuusmiestä Charles Georgesia, ja shehremini Ridvan-paša imperiumin puolesta.

Rakennustyöt aloitti 1. elokuuta 1891 arkkitehti-urakoitsija Guglielmo Semprini. Rakennuspaikaksi valittiin Kurbagalyderen puron varrella oleva alue: hiili kuljetettiin vesiteitse ja sitten erityisesti tätä tarkoitusta varten rakennetun rautatien kautta suoraan työpajoihin. Jo vuonna 1892 tehdas aloitti toimintansa nimellä ”Üsküdar-Kadıköy Gaz Şirket-i Tenviriyesi” ja siitä tuli kaupungin neljäs kaasulaitos – Dolmabahçen, Edikulen ja Kuzgunçukin rinnalla. Alun perin sitä kutsuttiin Kurbagalydereksi tai Kadıköyn kaasulaitokseksi; nykyinen nimi – naapurikorttelin Hasanpašan mukaan – vakiintui myöhemmin kaupunkilaisten kielenkäytössä. Kaasuvalaistus itsessään oli venäjänkieliselle matkailijalle lähes dickensiläisen aikakauden yksityiskohta: suunnilleen samoina vuosina kaasulamput sytytettiin Pietarin Nevski-kadulla ja Zamoskvorechjen kaupunginosissa, ja Istanbul osoittautui yllättäen samalle teknologiselle tasolle eurooppalaisten pääkaupunkien kanssa.

Tehdas toimi lähes keskeytyksettä ensimmäiseen maailmansotaan asti. Kun hiili oli vähissä, uuneissa poltettiin oliivin kiviä – jotta kaupunki ei jäisi ilman valoa ja lämpöä. Lokakuussa 1924, vuosi tasavallan julistamisen jälkeen, toimilupaa jatkettiin vielä puoleksi vuosisadaksi: asiakirjan allekirjoittivat pormestari Emin-bey ja yhtiön hallituksen jäsen Arif Hikmet-bey. Vuonna 1926 yrityksen osti Yedikulea hallinnoinut firma, joka yhdisti varat yhtiöön nimeltä ”Istanbul Havagazı ve Elektrik Teşebbüsatı Sanaiye Türk Anonim Şirketi”. Vuosina 1938–1944 Kadıköy-tehdas oli jälleen itsenäinen, ja vuosina 1945–1993 se kuului kunnallisen liikenteen holdingyhtiöön İETT. 13. kesäkuuta 1993, kun maakaasu tuli laajasti käyttöön kaupungissa, uunit sammuivat lopullisesti – yrityksen 101-vuotinen teollinen aikakausi päättyi. Kadyköyn taivas puhdistui ensimmäistä kertaa vuosisataan sen tyypillisestä savusumusta, ja kaupunkilaiset, jotka olivat tottuneet tarkistamaan kellonajan tehtaan pillien äänen perusteella, katselivat vielä pitkään refleksinomaisesti sen suuntaan.

Arkkitehtuuri ja nähtävyydet

Müze Gazhane sijaitsee noin 30 000 m²:n alueella – se on kokonainen teollisuusalue, joka koostuu tiilitaloista, kaasusäiliöistä ja metallirakenteista ja jota ympäröivät vihreät nurmikot. Arkkitehtoninen päävaikutelma täällä on kontrasti: 1800-luvun karkea, savuiseksi muuttunut muuraus on vierekkäin 2010-luvun restauroinnin peililasisten osien kanssa. Rekonstruoinnin johti Istanbulin teknillisen yliopiston (İTÜ) arkkitehtuuritieteellisen tiedekunnan ryhmä professori Afife Baturin tieteellisessä johdossa; ja projektin kuraattoreina toimivat Gülsün Taneli ja Kani Kuzuldular. Restaurointi kesti 7. maaliskuuta 2014 alkaen vuoteen 2021 asti – kaksi vuotta alkuperäistä aikataulua myöhässä.

Kaasusäiliöiden rakennukset ja tiedekeskus

Entiset kivihiilikaasusäiliöt ovat kompleksin tunnetuimpia kohteita. Yhdessä niistä on avattu tiede- ja tekniikkamuseo, jossa on interaktiivisia näyttelyitä lapsille ja nuorille: fysiikan, tekniikan ja optiikan laitteita sekä kokeita, joita voi koskettaa käsin. Täällä sijaitsee myös ilmastomuseo – Turkille suhteellisen uusi muoto, joka on omistettu ilmastonmuutokselle ja ekologialle – sekä karikatyyrimuseo, jota kaiken ikäiset stambulilaiset rakastavat. Kävelemällä sylinterimäisten rakennusten välissä on helppo kuvitella, kuinka työntekijät tulivat tänne villamyssyjä päässään ja höyryä nousi säiliöiden suuaukoista. Mustat metalliset kattorakenteet, niitit, ohjauskiskot – kaikki tämä on säilytetty alkuperäisessä muodossaan, vain kantavia elementtejä on vahvistettu.

Afife Baturin kirjasto

Yksi kunnostetuista työpajoista on muutettu tilavaksi kirjastoksi, joka on nimetty restaurointiprojektin johtajan, professori Afife Baturin, mukaan. Kirjaston kokoelma käsittää noin 10 000 kirjaa arkkitehtuurista, taiteesta, kaupungin historiasta ja kulttuuriperinnöstä. Korkeat kattorakenteet, pitkät puupöydät ja pehmeä ylävalaistus tekevät tästä yhden Kadıköyin tunnelmallisimmista työ- ja lukupaikoista, jota paikalliset arvostavat vähintään yhtä paljon kuin vierailijat. Tutkijoille on avoinna lukusali, jossa on harvinaisia julkaisuja Istanbulin teollisuuden historiasta.

Teatterilavat – ”Iso” ja ”Aukiolava”

Müze Gazhanessa toimii kaksi Istanbulin kaupunginteatterin näyttämöä. 301-paikkainen suuri sali sai vuonna 2022 teatteritieteilijä Sevda Şenerin nimen; ensimmäisenä esityksenä siellä oli Albert Camus’n ”Rutto” Neil Bartlettin ohjauksessa – valinta, joka kuulosti erityisen terävältä pandemian jälkeisinä vuosina. 130-paikkainen kamarisali on nimeltään ”Meydan Sahne” – ”Aukiolava”; siellä debytoi Lot Vekemansin näytelmä ”Myrkky”. Ohjelmisto päivitetään lähes viikoittain, ja osa esityksistä on turkkilaisilla tekstityksillä, osa englanninkielisillä.

Avoin tila ja gastronomia

Rakennusten välissä on puisto, jossa on nurmikoita, penkkejä ja ulkoilmakonserttialueita. Alueen reunalla on kahvila, ravintola, konditoria ja kirjakauppa. Lämpimänä vuodenaikana täällä järjestetään maatilamarkkinoita, design-messuja ja elokuvien ulkoilmaesityksiä. Tämä on Kadıköy-keskustalle harvinainen viheralue, ja paikalliset perheet tulevat tänne lasten ja koirien kanssa vain kävelemään – etenkin auringonlaskun aikaan, kun punertava valo laskeutuu vanhojen tiiliseinien päälle.

Mielenkiintoisia faktoja ja legendoja Hasanpashan kaasutehdas

• Ensimmäisen maailmansodan aikana, kun hiili oli vähissä, täällä poltettiin oliivin kiviä – vanhan kaupunkilegendan mukaan Kadiköyin asukkaat arvasivat savupiippujen tuoksusta, millainen sato oli kuluneena kautena Egeanmeren oliivilehdoissa.
• Sulkemisen jälkeen vuonna 1993 aluetta käytettiin varastona, autotallina, kaatopaikkana ja hiilivarastona. Vuonna 1994 kunta määräsi jäännökset purettaviksi, mutta purkaminen pysäytettiin asukkaiden ja kansalaisjärjestöjen vastustuksen ansiosta – harvinainen tapaus, jossa ruohonjuuritason kaupunkitoiminta pelasti Istanbulin teollisen muistomerkin.
• Kansalaisaloite ”Gazhane Çevre Gönüllüleri” (”Kaasutehtaan ympäristövapaaehtoiset”) perustettiin vuonna 1996 ja muuttui vuonna 1998 osuuskunnaksi. Vuoteen 2009 mennessä aktivistit järjestivät alueella kahdeksan ilmaista festivaalia, joihin kuului konsertteja, näyttelyitä ja teatteria, ja suunnittelivat käytännössä etukäteen paikan tulevan kulttuurisen tehtävän.
• Restaurointihanketta valmisteltiin İTÜ:ssä vuosina 1998–2001, mutta se hyväksyttiin vasta vuonna 2014. Työt alkoivat 7. maaliskuuta 2014, ja niiden oli määrä valmistua vuoteen 2019 mennessä, mutta avajaiset pidettiin vasta 9. heinäkuuta 2021 – kahden vuoden viiveellä, mikä on tyypillistä suurille restaurointiprojekteille historiallisessa Istanbulissa.
• Arkkitehti Guglielmo Semprini, joka aloitti rakennustyöt 1. elokuuta 1891, oli italialainen urakoitsija, kuten monet asiantuntijat 1800-luvun lopun ottomaanien Istanbulissa: tuolloin kaupunki oli täynnä levanttilaisia insinöörejä, ja Kadıköyä pidettiin yleisesti imperiumin ”eurooppalaisena esikaupunkina”.
• Teatterisaleilla on symboliset nimet: ”Suuri näyttämö” on vuodesta 2022 lähtien nimetty teatteritieteilijä Sevda Şenerin mukaan – hänen nimensä paljastettiin juhlallisesti 9. toukokuuta 2022, tasan vuosi salin käyttöönoton jälkeen, mikä turkkilaisessa teatterissa katsotaan tunnustukseksi koko draamakirjallisuuden koulukunnalle.

Miten sinne pääsee

Müze Gazhane sijaitsee Kadıköy-alueella, osoitteessa Kurbağalıdere 125, vain 15–20 minuutin kävelymatkan päässä kuuluisalta Kadıköy-lauttarannalta. Venäjänkieliselle matkailijalle kaunein reitti on lautalla Karaköyistä, Eminönüstä tai Beşiktaşista: ylitys Bosporin yli kestää noin 20 minuuttia ja on sinänsä pieni retki, etenkin auringonlaskun aikaan, kun Vanhan kaupungin siluetti värjäytyy vaaleanpunaiseksi ja kultaiseksi. Kadıköy-laiturilta voi kävellä rantakatua pitkin alueen sisälle, ohi Kadıköy-markkinoiden ja Moda-korttelin, tai ottaa taksin – matka maksaa vain vähän ja kestää 5–7 minuuttia ilman ruuhkia.

Vaihtoehtoisesti Müze Gazhaneen pääsee metrolinja M4:llä (Kadıköy – Sabiha Gökçen). Käteviä pysäkkejä ovat Kadıköy ja Ayrılık Çeşmesi, joista jälkimmäinen risteää Marmaray-esikaupunkijunien kanssa, mikä on kätevää Euroopan puolelta tuleville vieraille. Sabihagökçenin lentokentältä (SAW) pääsee suoraan M4-linjalla noin 40 minuutissa – tämä on nopein ja edullisin vaihtoehto. Istanbulin lentokentältä (IST) on kätevintä matkustaa metrolla M11 Gayrettepeen, sieltä edelleen M2:lla ja Marmaraylla Söğütlüçeşme-asemalle – sieltä museolle on 10 minuutin kävelymatka. Google- ja Yandex-kartoissa kohde löytyy helposti hakusanoilla ”Müze Gazhane” tai ”Hasanpaşa Gazhanesi”.

Vinkkejä matkailijalle

Paras aika vierailulle on kevät (huhtikuu–toukokuu) ja syksy (syyskuu–lokakuu): tuolloin on mukava kävellä tuntikausia kompleksin pihalla, siellä järjestetään ulkoilmatapahtumia ja teatterikausi on täydessä vauhdissa. Kesällä on viileintä paksujen tiiliseinien sisällä – se on hyvä pelastusrengas Istanbulin helteeltä. Talvella kannattaa suunnitella vierailu päiväsaikaan ja ostaa heti teatterilippu: illat Kadıköyissä ovat usein kosteita ja tuulisia.

Varaa vierailuun vähintään 1,5–2 tuntia, ja jos menet teatteriin tai mestarikurssille, puoli päivää. Alueelle ja useimpiin näyttelyihin on vapaa pääsy, mutta erilliset koulutusohjelmat ja esitykset vaativat lipun – aikataulun on helpointa tarkistaa etukäteen Istanbulin kaupungin virallisilta sivuilta ja kaupungin teattereiden sivuilta. Lapsiperheille sopivat parhaiten arkiaamut, jolloin tiedekeskuksessa ei ole kouluryhmiä.

Yhdistä vierailu kävelyretkeen Kadıköy-kaupunginosan lähialueilla: Kadıköy-tori kalakojuineen ja juustokauppoineen, Bahariya-kävelykatu, boheemi Moda-alue Prinssisaarten panoraamanäkymineen ja vanha rautatie, joka on muutettu vihreäksi kävelykaduksi – kaikki tämä 20–30 minuutin kävelymatkan päässä. Ennen lähtöä kannattaa poiketa museon alueella sijaitsevaan kahvilaan ja maistella turkkilaista teetä lasikupista vanhoja kaasusäiliöitä katsellen: Hasanpašan kaasutehdas on paikka, jossa kaupungin teollinen historia on muuttunut eläväksi kulttuurikortteliksi, ja juuri tämän tunnelman vuoksi kannattaa matkustaa Aasian rannikolle.